Päivät 6-11 (04/07/06-09/07/06) - lisää päämäärättömyyttä

Ensimmäinen viikko antoi kunnon maistiaisen siitä mitä tulevaisuus tulisi pitämään sisällään; paljon odottelua ja toimettomana istuskelua. Tiistaina vaihdoin työmatkan reittiä, koska en viitsinyt kävellä joka aamu noin kahden kilometrin päähän. Baihto oli ihan hyvä, kun fyysinen riekkuminen aamuisin ei ole mun parhaita puolia, jos nyt yleensäkään riekkuminen on ollut mun ominta alaa.

Asiat etenivät hiljalleen ja koulutus oli katkonaista, mutta pikku hiljaa alkoi hahmottua mistä on kyse; tulisin vastaamaan yhden yrityksen sisäisen teknisen tuen sekä mahdollisesti sen yhteistyöyritysten puheluihin ja sähköposteihin. Perjantai-iltapäivällä ensimmäisen kerran sain tietää minkä yrityksen palvelussa olisin, mutten voi paljastaa sitä yritysssalaisuutena. Teen töitä IBM:lle, se on julkista tietoa.

Koulutusaikojen ulkopuolella alkoi asuinpaikan etsintä ja vaikka valinnanvaraa onkin, niin on myös ottajia. Muutama tuli nähtyä ja paljon käveltyä, mutta yksikään ei oikein vastannut ajatusta. Etsintä siis jatkuu...

Päivä 5 (03/07/06) - päämäärättömyyttä

Perjantaina selvitin parempia vaihtoehtoja kävelemiselle ja päädyin kahteen ratkaisuun töihin kulkemiseen: joko bussilla 220 Ballymunin ostoskeskukselta tai kulkemalla ensin Phipsborough'n ja vaihtamalla sieltä bussiin 40D. Maanantaina päätin kokeilla ensimmäistä vaihtoehtoa.

Nukuin huonosti (kuinka yllättävää). Lähdin liikkeelle noin seitsemältä ja bussin oli tarkoitus lähteä liikkeelle puoli kahdeksalta. Sain silti kävellä suhteellisen kipakkaa tahtia ehtiäkseni bussiin ajoissa. Ei suuria ongelmia, viikkolippu lukijaan ja istumaan yläkertaan. Bussi rymisteli halki asuinalueiden ja Finglasin keskustan, ohittaen lisää asuinalueita ja lopulta päätyen Ballycoolin Roadille. Osasin jopa jäädä pois oikealla pysäkillä ja lähdin sitten kävelemään kohti paikkaa, jonka sähköpostissa saamani kartta osoitti. Expedia oli varmistanut että täällä sen pitäisi olla, ja seurasin kartan ohjeita - väärälle teollisuusalueelle. Missään vaiheessa ei tullut selville, että kartan ja osoitteen välillä oli ristiriita. Pitkään pyörittyäni, käytyäni väärällä portilla ja kysyttyäni useammalta vartijalta oikeaa paikkaa päättelin loppujen lopuksi olevani väärällä alueella. Saavuin siis perille noin puoli tuntia myöhässä, odottaen suurtakin sanktiota... eikä paikalla edes ollut kaikki. No worries, kukaan ei tuntunut välittävän.

Suurin osa päivästä meni yleiseen diipadaapailuun ja asioita selitettiin verkkaiseen tahtiin, paikalla kävi useita eri tahojen edustajia kertomassa erinäisiä asioita edustamastaan yhtiöstä jne... hiljaista odottelua. päätin käydä parin muun suomalaisen kanssa katsomassa kimppakämppää ja soittelinkin muutamalle vuokranantajalle ja sain sovittua yhden näytön tiistai-illaksi.

Päivät 2-4 (30/06/06 - 02/07/06) - turisti

Viikonloppu meni pääosin leikkiessä turistia, tosin yritin saada jotain hyödyllistäkin aikaan. Perjantaina kävelin - paljon. Lähdin liikkeelle puoli yhdeltätoista kysyttyäni ensin vastaanotossa mistä löytäisin virtakaapelin joka johti molemminpuoliseen väärinymmärrykseen - neiti tiskin takana ajatteli että puhuin verkkopiuhasta jonka hän tarjoutui vuokraamaan, jonka jälkeen korjasin että tarvitsen virtajohdon (tämä taas johti siihen etten saanut tietoa siitä, että pääsisin kampusverkkoon käsiksi kuin vasta sunnuntaina kysyttyäni asiasta uudelleen). Kysyin myös nettikahviloista, jolloin minut ohjattiin keskustaan. Aloitin siis kävelyni kohti keskustaa.

Ensimmäiseksi lähdin etsimään linjan 40D pysäkkiä, koska ko. bussin kulkevan lähimmäksi IBM:n Ballycoolinin toimipistettä. Kävelin siis kohti Finglas Roadia kartta päässäni (Google Maps) ja olin arvellut kävelyn kestävän ehkä puolisen tuntia. Vajaa tunti myöhemmin saavuinkin ensimmäiselle potentiaaliselle pysäkille, ja totesin ettei tunnu kovin mielekkäältä kävellä joka aamu tällaista lenkkiä. Jatkoin siis matkaani etelään, ohi Glasnevinin hautausmaan ja saapuen Phipsboroughiin, jossa kohtasin ensimmäisen tietokonekaupan. Ostin virtajohdon (viisi euroa) ja olin tyytyväinen. Jatkoin matkaa kohti keskustaa.
pohjoisemmasta keskustasta ostin brunssiksi palasen leivitettyä valkoista merikalaa ja perunoita sekä kolaa. Mums. Matka jatkuu...

Kävin kokeilemassa Manpowerin ovea vain todetakseni että koko henkilökunta oli koulutuksessa perjantain eivätkä he palaisi toimistoon ennen maanantaita. Pahus. Kadun toisella puolella oli kännykkäkauppa, josta tein tärkeän ostoksen; ostin irlantilaisen SIM-kortin. Ilo oli kuitenkin lyhytaikainen, sillä olin vaihtanut ja unohtanut kännykkäni turvakoodin. Siis etsimään sopivaa huoltopistettä - huomenna. Tässä vaiheessa läppäri ei tuntunut enää kovin mukavalta raahattavalta ja ostin repun. Internettiä puhelukaupasta ja rekisteröin läppärin takuun.

Paikallinen peli"luola" oli mielenkiintoinen kokemus. Ilmeisesti paikallinen lainsäädäntö poikkeaa jonkin verran suomalaisesta, sillä marketeissa ja pubeissa ei pelikoneita ole, vaan niitä voi pelata luvanvaraisissa pelihalleissa. Ja niissä kohtasinkin kulttuurien kirjon; paljon itä- ja eteläeurooppalaisia maahanmuuttaneita, joitain paikallisia ja iso joukko aasialaista syntyperää olevia. Elektromekaaninen black jack oli kyllä erikoinen, mutta miellyttävä kokemus. Minimipanos yksi euro, maksimipanos tuhat. Koneessa oli ilmeisesti sisäänrakennettu sekoitusmekanismi ja pelipöytä koostui kahdesta osasta: korkeassa osassa oli elektromekaaninen jakaja, joka jakoi lasin takana oikeita pelikortteja kullekin pelaajalle ja jakajalle omaan lokeroonsa, näyttäen niistä päällimmäisen; pöytäosassa on iso näyttö, joka näyttää saman tiedon kuin kortitkin, virtuaaliset pelimerkit kasoina pelaajan edessä sekä panoksen. istuin siis koneen ääreen ja syötin vitosen. Reilun tunnin päästä poistuin koneen äärestä satasen rikkaampana.

Lauantai ja sunnuntai kuluivat samoissa uomissa kuin perjantai. Suojakoodin nollaamiseksi kävin ensin ostoskadun pikkupuodissa joka myi värikuoria, puhelimia ja SIM-kortteja sekä "Top-up" -lipukkeita joilla voi ladata puhelimeensa lisää krediittiä. Minut ohjattiin "vihanneskadulle, lihakauppaa vastapäätä" jonka löytäminen ei ollut loppujen lopuksi vaikeaa. Tämä katu on kyseistä lihakauppaa ja joitain vihanneskojuja lukuunottamatta lähes täysin kansoitettu ulkomaalaisomisteisilla kaupoilla joiden pääasiallinen myyntituote ovat ilmeisesti puhelukortit (ainakin ensisilmäyksellä). Myöhemmin opin, että tämä on ns. kiinalaiskatu.

Sunnuntaina älysin kysyä vastaanotosta että onko kampusverkkoon pääsyä. Sain verkkokaapelin viiden euron panttia vastaan ja ohjeet proxyn asettamiseksi. Pääsin Internetiin ja olin erittäin tyytyväinen.

Päivä 1 (29/06/06) - the traveller

Torstaiaamu valkeni lähes pilvettömänä ja herääminen oli (kuinka yllättävää) hankalaa kun nukkuminen oli taas vaikeaa juuri ennen matkalle lähtöä. Toistuva ilmiö tuo unettomuus; ennen kahta ensimmäistä teekkarikuoron KauasPois (tm) -ekskursiota/keikkamatkaa ei tullut nukuttua silmäystäkään, ja keväisen reissun aattona tuli nukuttua huimat noin kolme tuntia. Tosin näitä kaikkia yhdisti aikainen lähtö (noin kuudelta ja noin viideltä kahden ensimmäisen osalta, ennen kahdeksaa kolmannen osalta).

Matka Turkuun sujui ilman sen suurempaa hämminkiä ja aamu oli lämmin sekä aurinkoinen. Matkatavaraselvitys oli nopea ja perhe tarjosi vielä aamukahvin ennen lähtöä. sen jälkeen sanottiin hei-heit ja pidettiin lyhyt, klassinen vetistelytuokio (lähinnä äiti, kuinka yllättävää =). Turun kenttä on - vaikkakin Suomen mittakaavassa merkittävä - sittenkin kovin pieni neljän lähtöporttinsa kanssa. Odotushallin puolella turvatarkastuksen jälkeen vallitsi kohtuullisen hiljainen mutta odottava tunnelma, koneeseen oli nousemassa suuri joukko liikemiehiä, mutta myös jokunen lapsiperhe, jotka monet puhuivat muuta kuin suomea (pääsääntöisesti muita skandinaavisia kieliä).

Blue1:n Avro RJ-85 oli suhteellisen täynnä, ja kaksi ensimmäistä riviä oli erotettu verholla Bättre folkille. Tarjottu välipala oli maukas täytetty sämpylä (kalaa, mums), kahvia, vettä ja mitä juomakärrystä sitten halusikaan nauttia. Pitäydyin alkoholista vaikkei se mitään olisi maksanutkaan. Silti. Matka alkoi pilvettömän taivaan halki, yli Ahvenanmeren ja Tukholman kaupungin. Sen jälkeen suunta muuttui etelämpään ja Etelä-Ruotsissa - ikkunapaikalla istuessa oli hyvät näkymät - kadotin naapurimaamme pilvien sekaan. Laskeuduimme lähemmäksi Kööpenhaminan kenttää ja pilvien alla maa näytti paljon synkemmältä kuin keskivertopostikortissa.

Kööpenhaminan kenttä on edelleen iso jopa Euroopan mittakaavassa. Vuokrasin itselleni tunniksi Internetin (60 DKK luottokortilla) ja kiertelin kenttää. Kentältä ostin itselleni täysin hyödyttömän sovittimen, millä voi kuunnella charter-koneissa sisäistä "radiota" omilla kuulokkeilla ilman että "vuokraa" itselleen kuulokkeet noin kymmenellä eurolla/pari. Olisin voinut varmasti syödä jotain kunnollistakin, mutta tyydyin French Dog ja olut -tarjoukseen (josta nälkä lähti hetkeksi). Sitten kiiruhdin lähtöportille vain huomatakseni ettei siellä mitään tapahtunutkaan. lähtöselvitys SAS:n lennolle Dubliniin oli myöhässä. Lippuja alettiin tarkastaa "jonon" alkupäässä käsin ensimmäisen noin tusinan osalta, jolloin käsin tarkastus keskeytettiin ja henkilökunta katosi taas jonnekin hetkeksi. Viimein automatisoitu tarkistus aloitettiin ja pääsin koneeseen ensimmäisten joukossa. Lähdimme noin 40 minuuttia myöhässä, en osaa sanoa tarkkaa aikaa sillä ainoa kelloni on kännykässä jonka suljin terminaalirakennuksesta poistuessani.

Pilvien yläpuolella oli aurinkoista. Blue1:n ja SAS:n tarjoilukäytännöt ovat kuitenkin toisistaan poikkeavia; Blue1 tarjoilee kaikille lipun ostaneille välipalan, kun taas SAS:n Economy -luokassa matkustavien pitää ostaa omansa. Vieressäni istui noin 11-vuotias tanskalaistyttö jonka isä ilmeisesti oli yhtiön henkilökuntaa - ainakin lentoemännät juttelivat hänen kanssaan kovin tuttavallisesti. Ilmeisesti hän lensi yksin. Kuitenkin, tällä tuttavallisuudella oli varjopuolensa; tarjoiluvaunut ohittivat minut eikä kukaan kysynyt minulta halusinko jotain, vaikka lompakkoni olikin "pöydällä" ja olisin halunnut ostaa jotain. Säästinpä rahani, mutta joku olisi voinut edes kysyä halusinko jotain.

Dublinin kentällä oli normaali iltapäiväruuhka ja jouduimme odottamaan huimat kymmenen minuuttia laskeutumislupaa. Jo Tanskassa tutuksi tullut raudanharmaa taivas oli täälläkin. Matkatavarat eivät olleet jääneet matkalle vaan tulivat kiltisti hihnalle pienen odottelun jälkeen. Ulospääsy oli nopeaa eikä taksia tarvinnut odottaa kauaa. Kuljettajani puhui vahvaa murretta, mutta sain siitä kohtuullisen helposti selvää, tosin pariin otteeseen jouduin pyytämään häntä toistamaan sanomansa. Taksimatka DCU:lle oli nopeahko (jos ruuhkasta voi nopeasti selvitä). Olin ilmoittanut saapuvani kello 19, ja noin 18.45 tepastelin laukkuineni vastaanottoon. Ensimmäinen kokemani irlantilainen sade oli alkanut taksimatkan aikana ja se laskeutui lempeänä ja virkistävänä. Raahasin tavarani huoneeseeni (yksinkertainen single-huone omalla kylpyhuoneella yliopiston kampuksella) ja lähdin käymään kaupassa jonka huomasin taksimatkan loppuvaiheessa tien varrella.

En loppujen lopuksi mennytkään kauppaan vaan take-away deliin joka oli samassa kulmassa (kaikkiaan samassa paikassa oli kaksi kauppaa, Spar ja Centra, take-away, italialainen ravintola, pubi ja vedonlyöntitoimisto) ja ostin kanacurryn perunoilla (chicken curry with chips). Ei kovin kallis ja suhteellisen hyvä ateria. Näpräsin läppäriä aikani ja havaitsin ensimmäisen ongelmani: Schuko-pistoke muuntajan virtajohdosta ei sopinut maadoittamattomaan adapteriin. Ehkä ihan hyvä asia, mutta vaati tietokonekaupassa käyntiä. Mutta se sai odottaa huomiseen.

Prologi

Kaikki alkoi toukokuussa 2006. Lukukausi oli lopussa tenttejä lukuunottamatta eikä kesätyöpaikkaa ollut vielä.

Olin etsimässä kesätyöpaikkoja niin kuin moni muukin ja päädyin lopulta Manpower Finlandin työpaikkalistaukseen (olin ollut kerran aikaisemmin vuokratöissä saman firman kautta surullisenkuuluisassa Perloksen Ylöjärven tehtaassa syksyllä 2004). Huomasin siellä ilmoituksen jossa haettiin työntekijöitä IBM:n Irlannin yksikköön vastaamaan suomalaisten yritysten ulkoistamiin IT-ongelmiin. Lähetin suomenkielisen hakemuksen ja englanninkielisen CV:ni perjantain, 19. toukokuuta iltapäivällä asioita paikallisessa Manpowerin toimistossa hoitaneelle Kristiina S:lle.

Ensimmäinen yhteydenotto tulikin maanantaina ja jo tiistaina kävin ensimmäisessä haastattelussa. Haastattelussa kului kolmisen varttia ja Kristiina S. tuntui myös olleen tyytyväinen haastatteluun. Tämän jälkeen papereista toinen lähti Helsinkiin (hakemuskirje) ja toinen Irlantiin (CV). Ja keskiviikkona kävin kopoioituttamassa todistukseni jotka liitettiin hakemuksen jatkoksi.

Aikaa kului tovi, vein teekkarikuoron Eestiin ja takaisin kohtuullisen harmonisena kokonaisuutena (ehkei kuitenkaan äänellisesti =) ja kesäkuu alkoi. Sitten tapahtui taas.

Toinen päivä kesäkuuta sain puhelun numerosta joka alkoi +3531... siis lankanumero Irlannissa, todennäköisesti Dublinista? Soittaja oli Deborah M. Manpower Irelandista ja ehdotti minulle haastattelua. Sain kaksi vaihtoehtoa: joko puhelimitse tai kasvokkain Helsingissä seuraavana tiistaina, 6. kesäkuuta. Valitsin haastattelun kasvokkain ja matkustin siis Helsinkiin. Haastattelu olisi englanniksi, ainakin aikaisempien tietojen perusteella.

Lähdin aamulla kymmenen maissa, haastattelu olisi yhdeltä niin ehtisin hyvin perille vaikka juna olisikin vähän myöhässä. Saavuin lopulta paikalle yli puoli tuntia ennen haastattelua joten yritin olla mahdollisimman luontevan näköinen yrittäessäni istua IBM Suomen pääkonttorin aulan liian matalilla nojatuoleilla. Päätin istua lopuksi käsinojalla kun kaikki muu tuli kokeiltua sitä ennen.

Itse haastattelu kesti suunnilleen saman kolme varttia kuin aikaisempikin, josta englantia haastattelijani Sari L:n kanssa puhuin noin kaksi minuuttia. Se siitä englannin kielestä (ainoa kysymys englanniksi oli mitä tekisin seuraavaksi; vastasin meneväni lounaalle).

Saman päivän iltapäivänä istuin junassa matkalla takaisin Tampereelle kun puhelin soi näyttäen taas Irlantilaista puhelinnumeroa. Deborah M. soitti jälleen ja tarjosi paikkaa. Ilmaisin mahdollisimman rauhallisesti haluavani tovin miettimisaikaa - sain sitä seuraavaan iltaan. Soitin ensimmäiseksi äidille. Olin varma että ottaisin paikan vastaan, ja niin teinkin seuraavan päivän iltana.

Tämän jälkeen alkoi käytännön asioiden järjestely; erinäisten sopimusten irtisanominen ja osoitteenmuutokset, matkajärjestelyt ja tilapäinen majoitus jne... Lista oli loppujen lopuksi vain 14-kohtainen. Matkustin maasta torstaina 29. kesäkuuta ja siitä alkoi tämä matka.

Alkusanat

Elämä on monimutkainen tapauksien yhteensattuma. nimenomaan yhteensattuma, koska silloin tällöin asioissa ei vain tunnu olevan minkään laista tolkkua.

Niin taisi käydä myös oman elämäni kanssa. Teen siis kesätöitä - Irlannissa. Yksitoista kuukautta, siis lähes vuoden. Siinä ehtii nähdä ja kokea kaiken näköistä, hyvää ja huonoa.

Tämä on minun tarinani.