Päivä 79 - Jalasta "laajakaistaan"

Vasen nilkka on melko pitkälti parantunut ja vaikka onkin jäykempi kuin oikea, on hyvässä kunnossa. Nyt kuitenkin oikeaan jalkaan on kehittynyt niveltulehdus, mahdollisesti kihti (ei Kihti, joka sijaitsee Saaristomerellä). Siis lääkärin määräyksellä lepoa, asiaankuuluva lääkitys ja taas poissaoloja töistä.

Sinänsä ei kovinkaan yllätä että kihti iski kun miettii kuinka paljon epäterveellisemmin täällä on tullut syötyä ja voi olla että aiemmalla vasemman nilkan venähdyksellä saattoi myös olla osansa asiassa. Alkoholilla ei kuitenkaan ole tällä kertaa osuutta asiaan sillä sitä on oleskelumaasta huolimatta tullut nautittua kovinkin maltillisesti.

Sitten lyhyt katsaus irlantilaiseen Laajakaistavalikoimaan. Lähes kaikissa on kuukausittainen rajoitus joko siirtomäärässä tai käyttöajassa. Yritys nimeltä Perlico tarjoaa seuraavia paketteja:

20 tuntia ja 6GB kuussa 1M/128k linjaa - 9,99e/kk
Ilman aikarajaa 6GB kuussa 1M/128k linjaa - 19,99e/kk
Ilman aikarajaa 12GB kuussa 2M/256k linjaa - 29,99e/kk

Lisäksi tähän tulee vielä päälle puhelinlinjan vuokra 23,99e/kk ellei hanki lankapuhelinta samalla. Ja kytkentämaksu 49,99e aluksi. Ja rajojen ylityksestä tulee vielä lisälaskua 0,03e/MB (aina 35e asti, tai 1166MB jos ylittää annetun "avokätisen rajan") ja aikarajoitteisella yhteydellä 0,04e/min. Yksikään palveluntarjoaja ei tietenkään myöskään takaa mainostettua nopeutta. Mutta kovaan ääneen ne sitä kuuluttavat.

Päivät 57-59 (24/08/06-26/08/06) - Urheilua

Torstai sujui oikein hyvin töissä vaikka uni jäikin vähille rikkonaisen unirytmin takia. Pientä pahoinvointia lukuunottamatta siis. Bussilla aamulla töihin ja bussilla blanchille palauttamaan kirjoja kirjastoon ja hakemaan jotain luettavaa kirjakaupan lehtiosastolta. Sitten keppien kanssa kotiin ja siinä pitkälti olikin päivä.

Perjantai lähti liikeelle ehkä vähän paremmin kun oli paremmin unta alla. Aamulla kuitenkin satoi, joten piti jättää toinen kepeistä kotiin ja ottaa sateenvarjo tilalle. Yhdellä kepillä ei saa ihan samanlaista tukea aikaan kuin kahdella, ja illalla töiden jälkeen olikin sitten kipeämpi nilkka. Särkylääke puri kuitenkin oikein hyvin vaikka alku olikin hiukan hankalampi.

Lauantai valkeni aika tavallisena, telkkaria katsellen ja Intter Nettiä selaillen. Ja sellaisena jatkui loppuun astikin.

Päivät 47-55 (14/08/06-22/08/06) - rutiinia ja ruumiinvammoja

Pieni nilkkasärky viikon alussa ei varsinaisesti hidastanut menoa viikolla, työt tuli tehtyä normaalisti eikä pieni särky haitannut juurikaan. Tämä siis keskiviikkoon asti.

Torstaina nilkka särki jo kohtuullisesti enkä ehtinytkään aamulla bussiin. Työmatka oli epämukava ja töissä otinkin ihan ensimmäiseksi parasetamolitabletin (500mg). Työpäivän sieti kyllä töissä ja töiden jälkeen kävelin ruokakauppaan ja sieltä kotiin. Kotiin päästyä nilkka olikin jo alkanut uudestaan särkeä joten otin toisen särkylääkkeen ja ajattelin lepuuttaa nilkkaa lopun iltaa ja pitää puristuksessa ideal-siteellä. Perjantaiaamuna ilman sidettä ei voinut tehdä mitään ja kävely bussipysäkille onnistui vain Panacodin voimalla, joka sisältää kodeiinia parasetamolin lisäksi. Työpäivän jälkeen pienikin liikahdus teki kipeää eli toinen Panacod elimistöön ja päivystykseen. Onneksi sairaala on lähellä ja taksit kuljettaa...

Ilmoittautuminen noin 19.20 ja odotussalin puolelle odottelemaan. Hetken kuluttua sairaanhoitaja kutsuikin haastattelun jolla määritellään tapauksen kiireellisyys (triaging on tapahtuman nimi). Sitten takaisin odotushuoneeseen katsomaan musiikkikanavaa. Ja aika kuluu. Ja kuluu. Noin kymmeneltä pääsen osaston puolelle jossa kysytään ensimmäiseksi voinko kävellä 200m radiologian puolelle. Kieltäydyttyäni tuodaan kyynärsauvat ja opastetaan matkaan käytävää pitkin. Ulkona alkaa sataa kun liikun hiljalleen kohti röntgenkuvausta. Siellä odotus jääkin lyhyeksi, jonossa on vain neljä potilasta ennen minua. Puoli yhdentoista maissa olenkin matkalla takaisin päivystysosastolle. Olo on ehkä kodeiinin takia turhankin hilpeä ja mielessä on kuva Monty Python's The Meaning Of Lifestä, siinä kohtauksessa jossa kuvattiin Zulu-sotia Glasgow'ssa.

Lääkäri otti vastaan noin tuntia myöhemmin, käänteli vähän nilkkaa ja analysoi sen venähtäneen. Tukeva keinokuitusukka, kyynärsauvat ja tulehduskipulääkettä sekä sairaslomaa keskiviikolle asti. Puolilta öin pääsin ulos, käynnin hinta 60 euroa jonka olisi voinut välttää Eurooppalaisella Sairaanhoitokortilla tai lääkärin lähetteellä. Täytyypä soitella joku päivä Pohjolalle ja kysellä mitä tehdä kun en nyt muista kuinka suuri on omavastuun osuus matkavakuutuksessa.

Menin maanantaina taksilla töihin kun olin pyytänyt sitä varten perjantaina taksilipun. Siellä sitten ilmoitin että olen sairaslomalla mutta periaatteessa työkykyinen, joka ei kelvannutkaan työnantajalle. Asian selvittely vei koko päivän ja ehdin olla töissä koko päivän kaikesta huolimatta. Pääasiallinen syy sille että menin töihin maanantaina oli se että Manpowerin (vuokrafirma joka maksaa palkan) ja IBM:n välisissä ohjeissa koskien sairaslomapäiviä on ristiriita; IBM maksaa 6 sairaspäivää vuodessa ja Manpowerin ohjeissa mainitaan että jos ei töissä ole, ei palkkaa tule. Päivän lopulla kuitenkin selvisi että IBM:n säännöstöä sovelletaan ja jäinkin sen jälkeen tiistaiksi ja keskiviikoksi hyvillä mielin sairaslomalle. Tiistaina nukuin pitkään, menin kauppaan ja tulin taksilla kotiin.

edit: Irlannissa mikään ei tunnu kestävän. Kun yritin lämmittää paria suklaakeksiä mikrossa hetken ajan, ensimmäinen asia mikä mikrossa syntyi oli valokaari, *BZZZZT* ja äkkiä virrat pois mikrosta. Jostain syystä mikron metallikehikko oli vaurioitunut ja alkoi sulattaa mikron oven muovieristettä ja sen jälkeen lämmittää metallikehikkoa mikä on mikron ikkunassa. Tuo täytyy korjata jotenkin, täytyy soittaa vuokraisännälle tässä joku päivä.

Päivät 40-46 (07/08/06-13/08/06) - rutiinin hakua

Työ sujuu paremmin joka päivä, otan puheluita saman määrän päivässä kuin muutkin jotka ovat aiemmin ottaneet - jopa niin monta että määrä hipoo usein tiimin terävintä kärkeä päivätasolla. Ratkaistujen yhteydenottojen määrä on yli 50% eikä kovin kaukana tavoitteesta jonka kaksi yritystä ovat keskenään sopineet. Aika hyvin rookielle.

Työajan ulkopuolella ei juuri tapahdu, koneen ääressä tulee vietettyä aika iso osa ajasta. Pitäisi hankkia polkupyörä että liikkuminen lähialueille olisi vapaampaa... automaattikorttikin saapui, ja ensimmäinen palkka kolahti tilille. Ei enää bussiajeluja keskustaan lunastamaan palkkashekkiä! Vielä tarvitsee tunnusluvun että kortin saa käyttöön...

Päivät 33-39 (31/07/06-06/08/06) - ensimmäinen työviikko

Varsinaisen työn pääsi aloittamaan vasta viidennellä viikolla. Kaikki tuntuu olevan kasassa nimikylttiä lukuunottamatta ja odottelun jälkeen tuntuu hyvältä oikeasti tehdä jotain. Paljon kyselemistä on kyllä vielä ja asioiden hoitaminen alkaa sujua pikaliima-asteelta täitervassa-asteen yläpuolelle. tökkii, mutta sujuu. Loppuviikosta asiat alkaakin jo sujua.

Torstaina saapui intternetti! Kaapelin kautta ja vastaavat digiboksit olohuoneeseen ja omaan huoneeseen. Sitten kun vielä saisi kuvan digiboksista tietokoneeseen ja telkkarin olohuoneeseen. Syyskuun alussa saapuu ensimmäinen relocation package jolla korvataan muuton aiheuttamia kustannuksia, yhteensä 800e kahdessa erässä 2 ja 4 työkuukauden jälkeen kuitteja vastaan.

Verokirje tuli ja sillä sai avattua vihdoinkin pankkitilin. Asiat alkaa pikku hiljaa olla kasassa. Byrokratia toimii kaikesta huolimatta.

Päivät 12-32 (10/07/06-30/07/06) - asiakkaan koulutusta

Toisen työviikon maanantaina alkoi asiakasyrityksen tapoihin koulutus - ja lisää odottelua.

Samana päivänä löytyi myös asunto; pari vuotta vanha, kaksi isohkoa makuuhuonetta ja iso olo/ruokailuhuone ja pieni keittiö sekä kaksi kylppäriä, kummallekin asukkaalle omansa. Yhteensä 1100e/kk + kaasu, sähkö ja muut mahdolliset härpättimet. Matkaa töihin on jalan alle puoli tuntia. Ihan kohtuullinen mun mielestä ottaen huomioon paikallisen hintatason muuten. Tiistaina tehtiin vuokrasopimus ja keskiviikkoaamuna ennen töitä muutto. Onneksi firma tukee työtekijöidensä töihin pääsyä (seitsemäksi ei päässyt "tilapäiskodista" töihin juuri mitenkään) joten tavaratkin sai siirrettyä kivuttomasti paikasta toiseen.

Kun osoite on hankittu, luulisi että PPS-numeron (Personal Public Service number) saaminen on helppoa? Väärin. Osoitteen todistamiseen Irlannissa tarvitaan tuore lasku luotettavasta lähteestä (kuten ESB, Bord Gáis, Eircom...) vähintään kahden kuukauden ajalta. Eikä sellaista tietenkään ole ellei edelliseltä asukkaalta tai vuokraisännältä sellaista lainaksi saa. Mikä ei tietenkään ole mahdollista omassa tapauksessani. Seuraavalla viikolla onnistuin kuitenkin saamaan numeron, mutta se lähetettiin paremman osoitteen puuttuessa työpaikalle.

Numero saapui kirjeessä työpaikalle - mutta minne? Kaikilla muilla uusilla löytyi oma riippukansio isossa hyllykössä johon koko puhelinpuolen henkilökunnalle saapuva kirjeposti lajitellaan, muttei mulla. Onneksi sisäinen tiedotus toimii ja sähköpostina tuli tieto että kirje on noudettavissa talon postikeskuksesta iltapäivällä. Hyvä, nyt on numero. Sitten hoitamaan veroasioita mikä osoittautui helpoksi: lomake netistä, täytettynä postiin.

Työpaikalla odottelu jatkui, neljännen viikon perjantaina alkoi olla asiat kasassa - lopulta - pieniä puutteita lukuunottamatta. Mutta vielä varsinainen puhelintyö sai odottaa, sähköposteja sai käsiteltyä ja puheluita kuunneltua eli harrastettua call shadowingia. Ehkä ensi viikko saa aikaan muutoksia?

Asunnosta paljastui pikkuvikoja; kiertoilmatoiminto ei uunissa toimi, ilma kiertää muttei pysy lämpimänä. Vaatii pientä vaivaa että vaihtelee grillimoodin ja kiertoilman välillä jos haluaa kiertoilmaa käyttää. Vesi täällä päin on kohtuullisen "kovaa" eli täynnä mineraaleja. Pitää jossain vaiheessa hankkia kalkinpoistajaa tai vastaavaa pesuainetta.

Päivät 6-11 (04/07/06-09/07/06) - lisää päämäärättömyyttä

Ensimmäinen viikko antoi kunnon maistiaisen siitä mitä tulevaisuus tulisi pitämään sisällään; paljon odottelua ja toimettomana istuskelua. Tiistaina vaihdoin työmatkan reittiä, koska en viitsinyt kävellä joka aamu noin kahden kilometrin päähän. Baihto oli ihan hyvä, kun fyysinen riekkuminen aamuisin ei ole mun parhaita puolia, jos nyt yleensäkään riekkuminen on ollut mun ominta alaa.

Asiat etenivät hiljalleen ja koulutus oli katkonaista, mutta pikku hiljaa alkoi hahmottua mistä on kyse; tulisin vastaamaan yhden yrityksen sisäisen teknisen tuen sekä mahdollisesti sen yhteistyöyritysten puheluihin ja sähköposteihin. Perjantai-iltapäivällä ensimmäisen kerran sain tietää minkä yrityksen palvelussa olisin, mutten voi paljastaa sitä yritysssalaisuutena. Teen töitä IBM:lle, se on julkista tietoa.

Koulutusaikojen ulkopuolella alkoi asuinpaikan etsintä ja vaikka valinnanvaraa onkin, niin on myös ottajia. Muutama tuli nähtyä ja paljon käveltyä, mutta yksikään ei oikein vastannut ajatusta. Etsintä siis jatkuu...

Päivä 5 (03/07/06) - päämäärättömyyttä

Perjantaina selvitin parempia vaihtoehtoja kävelemiselle ja päädyin kahteen ratkaisuun töihin kulkemiseen: joko bussilla 220 Ballymunin ostoskeskukselta tai kulkemalla ensin Phipsborough'n ja vaihtamalla sieltä bussiin 40D. Maanantaina päätin kokeilla ensimmäistä vaihtoehtoa.

Nukuin huonosti (kuinka yllättävää). Lähdin liikkeelle noin seitsemältä ja bussin oli tarkoitus lähteä liikkeelle puoli kahdeksalta. Sain silti kävellä suhteellisen kipakkaa tahtia ehtiäkseni bussiin ajoissa. Ei suuria ongelmia, viikkolippu lukijaan ja istumaan yläkertaan. Bussi rymisteli halki asuinalueiden ja Finglasin keskustan, ohittaen lisää asuinalueita ja lopulta päätyen Ballycoolin Roadille. Osasin jopa jäädä pois oikealla pysäkillä ja lähdin sitten kävelemään kohti paikkaa, jonka sähköpostissa saamani kartta osoitti. Expedia oli varmistanut että täällä sen pitäisi olla, ja seurasin kartan ohjeita - väärälle teollisuusalueelle. Missään vaiheessa ei tullut selville, että kartan ja osoitteen välillä oli ristiriita. Pitkään pyörittyäni, käytyäni väärällä portilla ja kysyttyäni useammalta vartijalta oikeaa paikkaa päättelin loppujen lopuksi olevani väärällä alueella. Saavuin siis perille noin puoli tuntia myöhässä, odottaen suurtakin sanktiota... eikä paikalla edes ollut kaikki. No worries, kukaan ei tuntunut välittävän.

Suurin osa päivästä meni yleiseen diipadaapailuun ja asioita selitettiin verkkaiseen tahtiin, paikalla kävi useita eri tahojen edustajia kertomassa erinäisiä asioita edustamastaan yhtiöstä jne... hiljaista odottelua. päätin käydä parin muun suomalaisen kanssa katsomassa kimppakämppää ja soittelinkin muutamalle vuokranantajalle ja sain sovittua yhden näytön tiistai-illaksi.

Päivät 2-4 (30/06/06 - 02/07/06) - turisti

Viikonloppu meni pääosin leikkiessä turistia, tosin yritin saada jotain hyödyllistäkin aikaan. Perjantaina kävelin - paljon. Lähdin liikkeelle puoli yhdeltätoista kysyttyäni ensin vastaanotossa mistä löytäisin virtakaapelin joka johti molemminpuoliseen väärinymmärrykseen - neiti tiskin takana ajatteli että puhuin verkkopiuhasta jonka hän tarjoutui vuokraamaan, jonka jälkeen korjasin että tarvitsen virtajohdon (tämä taas johti siihen etten saanut tietoa siitä, että pääsisin kampusverkkoon käsiksi kuin vasta sunnuntaina kysyttyäni asiasta uudelleen). Kysyin myös nettikahviloista, jolloin minut ohjattiin keskustaan. Aloitin siis kävelyni kohti keskustaa.

Ensimmäiseksi lähdin etsimään linjan 40D pysäkkiä, koska ko. bussin kulkevan lähimmäksi IBM:n Ballycoolinin toimipistettä. Kävelin siis kohti Finglas Roadia kartta päässäni (Google Maps) ja olin arvellut kävelyn kestävän ehkä puolisen tuntia. Vajaa tunti myöhemmin saavuinkin ensimmäiselle potentiaaliselle pysäkille, ja totesin ettei tunnu kovin mielekkäältä kävellä joka aamu tällaista lenkkiä. Jatkoin siis matkaani etelään, ohi Glasnevinin hautausmaan ja saapuen Phipsboroughiin, jossa kohtasin ensimmäisen tietokonekaupan. Ostin virtajohdon (viisi euroa) ja olin tyytyväinen. Jatkoin matkaa kohti keskustaa.
pohjoisemmasta keskustasta ostin brunssiksi palasen leivitettyä valkoista merikalaa ja perunoita sekä kolaa. Mums. Matka jatkuu...

Kävin kokeilemassa Manpowerin ovea vain todetakseni että koko henkilökunta oli koulutuksessa perjantain eivätkä he palaisi toimistoon ennen maanantaita. Pahus. Kadun toisella puolella oli kännykkäkauppa, josta tein tärkeän ostoksen; ostin irlantilaisen SIM-kortin. Ilo oli kuitenkin lyhytaikainen, sillä olin vaihtanut ja unohtanut kännykkäni turvakoodin. Siis etsimään sopivaa huoltopistettä - huomenna. Tässä vaiheessa läppäri ei tuntunut enää kovin mukavalta raahattavalta ja ostin repun. Internettiä puhelukaupasta ja rekisteröin läppärin takuun.

Paikallinen peli"luola" oli mielenkiintoinen kokemus. Ilmeisesti paikallinen lainsäädäntö poikkeaa jonkin verran suomalaisesta, sillä marketeissa ja pubeissa ei pelikoneita ole, vaan niitä voi pelata luvanvaraisissa pelihalleissa. Ja niissä kohtasinkin kulttuurien kirjon; paljon itä- ja eteläeurooppalaisia maahanmuuttaneita, joitain paikallisia ja iso joukko aasialaista syntyperää olevia. Elektromekaaninen black jack oli kyllä erikoinen, mutta miellyttävä kokemus. Minimipanos yksi euro, maksimipanos tuhat. Koneessa oli ilmeisesti sisäänrakennettu sekoitusmekanismi ja pelipöytä koostui kahdesta osasta: korkeassa osassa oli elektromekaaninen jakaja, joka jakoi lasin takana oikeita pelikortteja kullekin pelaajalle ja jakajalle omaan lokeroonsa, näyttäen niistä päällimmäisen; pöytäosassa on iso näyttö, joka näyttää saman tiedon kuin kortitkin, virtuaaliset pelimerkit kasoina pelaajan edessä sekä panoksen. istuin siis koneen ääreen ja syötin vitosen. Reilun tunnin päästä poistuin koneen äärestä satasen rikkaampana.

Lauantai ja sunnuntai kuluivat samoissa uomissa kuin perjantai. Suojakoodin nollaamiseksi kävin ensin ostoskadun pikkupuodissa joka myi värikuoria, puhelimia ja SIM-kortteja sekä "Top-up" -lipukkeita joilla voi ladata puhelimeensa lisää krediittiä. Minut ohjattiin "vihanneskadulle, lihakauppaa vastapäätä" jonka löytäminen ei ollut loppujen lopuksi vaikeaa. Tämä katu on kyseistä lihakauppaa ja joitain vihanneskojuja lukuunottamatta lähes täysin kansoitettu ulkomaalaisomisteisilla kaupoilla joiden pääasiallinen myyntituote ovat ilmeisesti puhelukortit (ainakin ensisilmäyksellä). Myöhemmin opin, että tämä on ns. kiinalaiskatu.

Sunnuntaina älysin kysyä vastaanotosta että onko kampusverkkoon pääsyä. Sain verkkokaapelin viiden euron panttia vastaan ja ohjeet proxyn asettamiseksi. Pääsin Internetiin ja olin erittäin tyytyväinen.

Päivä 1 (29/06/06) - the traveller

Torstaiaamu valkeni lähes pilvettömänä ja herääminen oli (kuinka yllättävää) hankalaa kun nukkuminen oli taas vaikeaa juuri ennen matkalle lähtöä. Toistuva ilmiö tuo unettomuus; ennen kahta ensimmäistä teekkarikuoron KauasPois (tm) -ekskursiota/keikkamatkaa ei tullut nukuttua silmäystäkään, ja keväisen reissun aattona tuli nukuttua huimat noin kolme tuntia. Tosin näitä kaikkia yhdisti aikainen lähtö (noin kuudelta ja noin viideltä kahden ensimmäisen osalta, ennen kahdeksaa kolmannen osalta).

Matka Turkuun sujui ilman sen suurempaa hämminkiä ja aamu oli lämmin sekä aurinkoinen. Matkatavaraselvitys oli nopea ja perhe tarjosi vielä aamukahvin ennen lähtöä. sen jälkeen sanottiin hei-heit ja pidettiin lyhyt, klassinen vetistelytuokio (lähinnä äiti, kuinka yllättävää =). Turun kenttä on - vaikkakin Suomen mittakaavassa merkittävä - sittenkin kovin pieni neljän lähtöporttinsa kanssa. Odotushallin puolella turvatarkastuksen jälkeen vallitsi kohtuullisen hiljainen mutta odottava tunnelma, koneeseen oli nousemassa suuri joukko liikemiehiä, mutta myös jokunen lapsiperhe, jotka monet puhuivat muuta kuin suomea (pääsääntöisesti muita skandinaavisia kieliä).

Blue1:n Avro RJ-85 oli suhteellisen täynnä, ja kaksi ensimmäistä riviä oli erotettu verholla Bättre folkille. Tarjottu välipala oli maukas täytetty sämpylä (kalaa, mums), kahvia, vettä ja mitä juomakärrystä sitten halusikaan nauttia. Pitäydyin alkoholista vaikkei se mitään olisi maksanutkaan. Silti. Matka alkoi pilvettömän taivaan halki, yli Ahvenanmeren ja Tukholman kaupungin. Sen jälkeen suunta muuttui etelämpään ja Etelä-Ruotsissa - ikkunapaikalla istuessa oli hyvät näkymät - kadotin naapurimaamme pilvien sekaan. Laskeuduimme lähemmäksi Kööpenhaminan kenttää ja pilvien alla maa näytti paljon synkemmältä kuin keskivertopostikortissa.

Kööpenhaminan kenttä on edelleen iso jopa Euroopan mittakaavassa. Vuokrasin itselleni tunniksi Internetin (60 DKK luottokortilla) ja kiertelin kenttää. Kentältä ostin itselleni täysin hyödyttömän sovittimen, millä voi kuunnella charter-koneissa sisäistä "radiota" omilla kuulokkeilla ilman että "vuokraa" itselleen kuulokkeet noin kymmenellä eurolla/pari. Olisin voinut varmasti syödä jotain kunnollistakin, mutta tyydyin French Dog ja olut -tarjoukseen (josta nälkä lähti hetkeksi). Sitten kiiruhdin lähtöportille vain huomatakseni ettei siellä mitään tapahtunutkaan. lähtöselvitys SAS:n lennolle Dubliniin oli myöhässä. Lippuja alettiin tarkastaa "jonon" alkupäässä käsin ensimmäisen noin tusinan osalta, jolloin käsin tarkastus keskeytettiin ja henkilökunta katosi taas jonnekin hetkeksi. Viimein automatisoitu tarkistus aloitettiin ja pääsin koneeseen ensimmäisten joukossa. Lähdimme noin 40 minuuttia myöhässä, en osaa sanoa tarkkaa aikaa sillä ainoa kelloni on kännykässä jonka suljin terminaalirakennuksesta poistuessani.

Pilvien yläpuolella oli aurinkoista. Blue1:n ja SAS:n tarjoilukäytännöt ovat kuitenkin toisistaan poikkeavia; Blue1 tarjoilee kaikille lipun ostaneille välipalan, kun taas SAS:n Economy -luokassa matkustavien pitää ostaa omansa. Vieressäni istui noin 11-vuotias tanskalaistyttö jonka isä ilmeisesti oli yhtiön henkilökuntaa - ainakin lentoemännät juttelivat hänen kanssaan kovin tuttavallisesti. Ilmeisesti hän lensi yksin. Kuitenkin, tällä tuttavallisuudella oli varjopuolensa; tarjoiluvaunut ohittivat minut eikä kukaan kysynyt minulta halusinko jotain, vaikka lompakkoni olikin "pöydällä" ja olisin halunnut ostaa jotain. Säästinpä rahani, mutta joku olisi voinut edes kysyä halusinko jotain.

Dublinin kentällä oli normaali iltapäiväruuhka ja jouduimme odottamaan huimat kymmenen minuuttia laskeutumislupaa. Jo Tanskassa tutuksi tullut raudanharmaa taivas oli täälläkin. Matkatavarat eivät olleet jääneet matkalle vaan tulivat kiltisti hihnalle pienen odottelun jälkeen. Ulospääsy oli nopeaa eikä taksia tarvinnut odottaa kauaa. Kuljettajani puhui vahvaa murretta, mutta sain siitä kohtuullisen helposti selvää, tosin pariin otteeseen jouduin pyytämään häntä toistamaan sanomansa. Taksimatka DCU:lle oli nopeahko (jos ruuhkasta voi nopeasti selvitä). Olin ilmoittanut saapuvani kello 19, ja noin 18.45 tepastelin laukkuineni vastaanottoon. Ensimmäinen kokemani irlantilainen sade oli alkanut taksimatkan aikana ja se laskeutui lempeänä ja virkistävänä. Raahasin tavarani huoneeseeni (yksinkertainen single-huone omalla kylpyhuoneella yliopiston kampuksella) ja lähdin käymään kaupassa jonka huomasin taksimatkan loppuvaiheessa tien varrella.

En loppujen lopuksi mennytkään kauppaan vaan take-away deliin joka oli samassa kulmassa (kaikkiaan samassa paikassa oli kaksi kauppaa, Spar ja Centra, take-away, italialainen ravintola, pubi ja vedonlyöntitoimisto) ja ostin kanacurryn perunoilla (chicken curry with chips). Ei kovin kallis ja suhteellisen hyvä ateria. Näpräsin läppäriä aikani ja havaitsin ensimmäisen ongelmani: Schuko-pistoke muuntajan virtajohdosta ei sopinut maadoittamattomaan adapteriin. Ehkä ihan hyvä asia, mutta vaati tietokonekaupassa käyntiä. Mutta se sai odottaa huomiseen.

Prologi

Kaikki alkoi toukokuussa 2006. Lukukausi oli lopussa tenttejä lukuunottamatta eikä kesätyöpaikkaa ollut vielä.

Olin etsimässä kesätyöpaikkoja niin kuin moni muukin ja päädyin lopulta Manpower Finlandin työpaikkalistaukseen (olin ollut kerran aikaisemmin vuokratöissä saman firman kautta surullisenkuuluisassa Perloksen Ylöjärven tehtaassa syksyllä 2004). Huomasin siellä ilmoituksen jossa haettiin työntekijöitä IBM:n Irlannin yksikköön vastaamaan suomalaisten yritysten ulkoistamiin IT-ongelmiin. Lähetin suomenkielisen hakemuksen ja englanninkielisen CV:ni perjantain, 19. toukokuuta iltapäivällä asioita paikallisessa Manpowerin toimistossa hoitaneelle Kristiina S:lle.

Ensimmäinen yhteydenotto tulikin maanantaina ja jo tiistaina kävin ensimmäisessä haastattelussa. Haastattelussa kului kolmisen varttia ja Kristiina S. tuntui myös olleen tyytyväinen haastatteluun. Tämän jälkeen papereista toinen lähti Helsinkiin (hakemuskirje) ja toinen Irlantiin (CV). Ja keskiviikkona kävin kopoioituttamassa todistukseni jotka liitettiin hakemuksen jatkoksi.

Aikaa kului tovi, vein teekkarikuoron Eestiin ja takaisin kohtuullisen harmonisena kokonaisuutena (ehkei kuitenkaan äänellisesti =) ja kesäkuu alkoi. Sitten tapahtui taas.

Toinen päivä kesäkuuta sain puhelun numerosta joka alkoi +3531... siis lankanumero Irlannissa, todennäköisesti Dublinista? Soittaja oli Deborah M. Manpower Irelandista ja ehdotti minulle haastattelua. Sain kaksi vaihtoehtoa: joko puhelimitse tai kasvokkain Helsingissä seuraavana tiistaina, 6. kesäkuuta. Valitsin haastattelun kasvokkain ja matkustin siis Helsinkiin. Haastattelu olisi englanniksi, ainakin aikaisempien tietojen perusteella.

Lähdin aamulla kymmenen maissa, haastattelu olisi yhdeltä niin ehtisin hyvin perille vaikka juna olisikin vähän myöhässä. Saavuin lopulta paikalle yli puoli tuntia ennen haastattelua joten yritin olla mahdollisimman luontevan näköinen yrittäessäni istua IBM Suomen pääkonttorin aulan liian matalilla nojatuoleilla. Päätin istua lopuksi käsinojalla kun kaikki muu tuli kokeiltua sitä ennen.

Itse haastattelu kesti suunnilleen saman kolme varttia kuin aikaisempikin, josta englantia haastattelijani Sari L:n kanssa puhuin noin kaksi minuuttia. Se siitä englannin kielestä (ainoa kysymys englanniksi oli mitä tekisin seuraavaksi; vastasin meneväni lounaalle).

Saman päivän iltapäivänä istuin junassa matkalla takaisin Tampereelle kun puhelin soi näyttäen taas Irlantilaista puhelinnumeroa. Deborah M. soitti jälleen ja tarjosi paikkaa. Ilmaisin mahdollisimman rauhallisesti haluavani tovin miettimisaikaa - sain sitä seuraavaan iltaan. Soitin ensimmäiseksi äidille. Olin varma että ottaisin paikan vastaan, ja niin teinkin seuraavan päivän iltana.

Tämän jälkeen alkoi käytännön asioiden järjestely; erinäisten sopimusten irtisanominen ja osoitteenmuutokset, matkajärjestelyt ja tilapäinen majoitus jne... Lista oli loppujen lopuksi vain 14-kohtainen. Matkustin maasta torstaina 29. kesäkuuta ja siitä alkoi tämä matka.

Alkusanat

Elämä on monimutkainen tapauksien yhteensattuma. nimenomaan yhteensattuma, koska silloin tällöin asioissa ei vain tunnu olevan minkään laista tolkkua.

Niin taisi käydä myös oman elämäni kanssa. Teen siis kesätöitä - Irlannissa. Yksitoista kuukautta, siis lähes vuoden. Siinä ehtii nähdä ja kokea kaiken näköistä, hyvää ja huonoa.

Tämä on minun tarinani.